Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Osiot

Koe-esiintyminen

Perjantaina 8.1. yli 200 pelaajaa saapuu Wieniin saavuttaakseen pokerimainetta ja -kunniaa.*

Sunnuntai-iltaan mennessä  10 heistä saa 100 000$ arvoisen Live the Dream –sponsorisopimuksen Everest Pokerin kanssa.

Sinä voit olla yksi heistä.

Perjantai, 8.1.

Jatkoonpäässeet pelaajat saapuvat ja heidät rekisteröidään koe-esiintymistä varten.


Lauantai, 9.1.


Ensimmäinen päivä

Varmista, että olet levännyt kunnolla. Sinulla on pitkä päivä edessäsi.

Aamupalan jälkeen pelaajat saavat ohjeet ensimmäistä kilpailupäivää varten, ja heidät jaetaan kahteen yhtäsuureen ryhmään.

A-ryhmä aloittaa päivän haastatteluilla. Jokainen pelaaja osallistuu 5-minuutin pituiseen nauhoitettavaan haastatteluun omalla äidinkielellään.  Pelaajia arvostellaan haastattelujen perusteella, ja myös tuomarit katsovat haastattelut arviointinsa aikana. Haastattelujen ollessa meneillään A-ryhmän jäsenet pelaavat käteispelejä odottaessaan tuomareiden kutsua haastateltavaksi.

A-ryhmän suorittaessa haastattelujaan pelaa B-ryhmä livenä Sit & Go –turnauksia.

Kun A-ryhmän haastattelut on saatu loppuun, vuorossa on lyhyt lounastauko, jonka jälkeen ryhmät vaihtavat osia. B-ryhmä menee haastateltavaksi sillä aikaa, kun A-ryhmä pelaa livepokeriturnauksia.

Livepokeritaidoista annettavat pisteet määräytyvä pelaajan käteispeli- sekä turnaussuorituksien perusteella.

Iltavapaan ja illallisen aikana Everest Pokerin edustajat valitsevat 20 parasta pelaajaa, jotka pääsevät seuraavalle kierrokselle. Pelaajien nimet julkistetaan lauantai-iltana.

 

Sunnuntai, 10.1.


Toinen päivä

Olet selviytynyt tähän asti. Ei syytä olla hermostunut.

20 jatkoonpäässyttä pelaajaa joutuu entistä tiukempiin haastatteluihin ja tapaa lisää Everest Pokerin edustajia. Haastattelut kestävät 20 minuuttia kukin, ja myös ne nauhoitetaan.

Haastattelujen jälkeen Everestin henkilökunta katsoo nauhoitukset. Tuomaristoon kuuluu monia VIP- ja muita alan tuomareita, jotka yhdessä Everestin edustajien kanssa arvioivat haastateltavia päättäen, ketkä 10 lopulta saavat Live The Dream –sopimuksen.

Illallisen jälkeen seuraa palkintoseremonia, jossa julkaistaan voittajat. Heti sen jälkeen voittajat osallistuvat ensimmäiseen lehdistötilaisuuteensa Everest Pokerin sponsoroituina pelaajina.

* Everst poker kattaa jokaisen Live The Dream –koe-esiintymiseen päässeen pelaajan hotellikulut Wienissä sekä osan matkakuiluista 300$ asti.

 

Tehdyt toimenpiteet
Löydä pelaaja
Pelaajanimeä ei löydy. Ole hyvä ja tarkista oikeinkirjoitus ja yritä sitten uudelleen.
Unelmasi alkaa täältä

Jos haluat pelata kuin ammattilainen, tässä on tilaisuutesi. Aloita unelmasi toteuttaminen luomalla pelaajaprofiilisi.

Pelaa Everest Pokerilla

Lataa ilmainen Everst Poker –ohjelma ja luo pelitili saadaksesi mahdollisuuden voittaa Live the Dream –kilpailun ja 100 000$ arvoisen sponsorisopimuksen.