Voitto Rintala
Voitto Rintala on yksi pokerimaailman suurimpia eteenpäin pyrkiviä lahjakkuuksia, joka tunnistetaan kaikkialla maailmaa ei ainoastaan hänen erityisistä piilolaseistaan, vaan myös hänen tiukasta ja aggressiivisesta pelistään.
Voittoa kutsutaan usein HeviHeinolaksi kotimaassaan Suomessa, hän on myös johtava bassokitaristi Random Eyes-yhtyeessä, joka on yksi Skandinavian suosituimpia metalliyhtyeitä.
“Sanotaan, että pokeripelaajat ovat uusia rokkitähtiä. Haluan olla molempia.”
Monien pokeripelaajien tavoin Voitto Rintala päätti alkaa pelaamaan pokeria nähtyään Rounders-elokuvan.
Vain muutama pelaaja tosin on kyseisen vuoden 1998 elokuvan nähtyään pelannut itselleen sponsorisopimuksen ja paikan finaalipöytään Event #52 (No Limit Hold'em) 2008 WSOP-turnauksessa, jossa Voitto sijoittui 9. sijalle ja voitti 57 712 $.
Vuonna 2003 Voitto aloitti pokerin pelaamisen verkossa ja otti osaa hänen ensimmäiseen live-turnaukseensa. “Sitä ennen pokerin live-turnaus oli minulle kotona pelaamista ystävien kanssa, jotka olivat myös nähneet Rounders-elokuvan.”
Voitto oppi kuitenkin pelaamaan live-turnauksissa melko nopeasti; hän voitti kolmannen live-turnauksensa. Hän jatkoi taitojensa kehitystä pelaamalla verkossa Everest Poker -sivulla ja muissa live-turnauksissa ja samalla nauhoittaen musiikkia ja käymällä keikalla Random Eyes -yhtyeen kanssa.
Vain muutama vuosi myöhemmin Voitto päätti, että pro-sponsorisopimus oli hänen pokeriuransa seuraava päämäärä. Hän eteni kohti päämääräänsä ennennäkemättömällä päättävyydellä Everest Pokerin 2007 Live The Dream -kilpailussa.
“Kun olin pelannut useissa satelliitissa yli 500 pelaajaa vastaan, koin aikamoisen tappion. Päätin voittaa pelipaikan Live The Dream Summit Point –kilpailun kautta. Olin aika varma, että pääsisin 5 ensimmäisen joukkoon.”
“Pelasin 8 pöydässä kirjaimellisesti 8 tuntia päivässä koko kuukauden ajan. Muistan toisen japanilaisen pelaajan, joka pelasi huomattavasti enemmän ja hänellä oli yli 100 000 SP-pistettä. Olin toinen 80 000 pisteellä, mutta seuraava pelaajalla oli 50 000 pistettä.”
Vaikka Wieniin pääseminen olikin vaikeaa, Voitto pääsi sinne live-valinnassa ja hänestä tuli yksi kymmenestä Everest Poker -pelaajasta, joka valittiin ensimmäiseen Live The Dream -tiimiin.
Vuoden 2008 WSOP-turnauksen finaalipöytäpaikan lisäksi Voitto sijoittui myös 17. sijalle EPT Barcelona -turnauksessa voittaen 34 827 $ (24 700 €).
Kun hänen vuoden Live The Dream -sponsorisopimuksensa päättyi vuoden 2009 alussa, Everest teki välittömästi Voiton kanssa ainutkertaisen pro-sopimuksen Team Everestiin.


